3
HEI
18.00
E-pojat (2005-2006 syntyneet), Keski-Pohjanmaan aluesarja

Ylivieska 2 - Nivala NiPe2   0 - 2

Jokiranta Ylivieska

E2-pojat masentavia vieraita Kuulan E2:lle

Hellejakson keskellä pienten päiväsateiden ja pilvisen sään viilentämässä poutasäässä ottelivat Ylivieskassa Kuulan E2- ja Nivala Pesiksen E2-poikien joukkueet. Juuso kapteenina sai viimeisen otteen mailasta hutunkeitossa ja valitsi joukkueelleen sisävuoron. Koko peli oli lähinnä NiPe:n näytöstä. Ulkokenttä oli melko aseeton Nivalan kovia lyöntejä vastaan. Kunnarin löivät jokeri-Nuutti, jokeri-Hannes sekä Roni.Tavallisia juoksuja pojat paukuttelivat monen lyöjän toimesta. Lopulta kierroksen loppuessa taululla seisoi lukemat 0-11. Ulkokentällä Roni lukkaroi lyöjiltä tehoja pois. Siepparina oli Oliver, ykkösvahtina kauhoi Illia. Santtu piti kolmosvahdin tontista huolta, ja Kimi vahti kakkospesää. Aukusti ja Jesse olivat polttajina. Koppareilla Tommilla ja Juusolla ei ollut paljoa kiinniotettavaa. 4. lyöjän onnistui kuitenkin kotiuttaa kahdessa lyöntivuorossaan kaikkiaan kolme juoksijaa, ja oli lähellä saada kunniajuoksunkin. Toisella vuoroparilla jatkui Nivalan juoksutehtailu. Hannes, Tommi ja Jesse saivat kunnarin läpilyönneistään. Tavallisia juoksuja saatiin sen verran, että lyöntikierroksen loppuessa lukemat olivat 3-24. Vaikkei palot tulleetkaan täyteen, siirryttiin ulkokenttävuorolle. Ylivieskan sisäpeli pysähtyi yleensä jo ykköspesälle. Yksi ainoa kolmostilanne koko vuoroparissa, eikä siitäkään tullut korotusta.

Tauolla miehitys vaihdettiin lähes täysin. Eetu siirtyi lautasen ääreen. Mikke oli kolmosvahti, kolmospolttaja puolestaan Roni. Hannes otti ykkösvahdin paikan. Kakkospesälle siirtyi Kimi, ja viereen polttajaksi Jesse. Nuutti siepparoi. Atte ja Viljami saivat seisoskella lähes toimettomina takakentällä koppareina. Ulkokentällä NiPe paransi otettaan koko ajan. Pallot otettiin hyvin kiinni, eikä etenijöitä päässyt kentälle montaa. Yksi ainoa juoksu tuli harhaheiton tuloksena. Sisäpelistä oli jo terävyys pois pelin käytännössä jo ratkettua vahvaan ulkopeliin. Hannes ja Mikke löivät kunnarit. Juoksuja tehtiin "vain" 5. Ulkokentällä pelaamiseen taas pojilla riitti intoa vielä toisessakin vuoroparissa. Etenijät poltettiin ja kopitettiin viimeistään kotitaipaleelta pois. Juoksuja ei Kuulan pistetilille tullut ainoatakaan. Viimeisessä sisävuorossa juoksuja vielä saatiin 7 aikaan, mutta ei sentään enää kunniajuoksuina. Toinen jakso lopetettiin yhteen lyöntikierrokseen ennen kolmea paloa tuloksen ollessa 1-12.

Päivän palkitut Nivalan pelaajat olivat Viljami, Aukusti ja Atte. Voittajasta ei ollut hetkenkään epäselvyyttä NiPen ylivoiman johdosta. Tuomaripeli oli tänään onnistunutta ja tasapuolista, toisin kuin edellisessä Ylivieska-pelissä, vaikka samoja tuomareita oli pillin takana. Kotiinpäin vedosta ei tänään ollut tietoakaan. Tästä kiitos heille. Ylihuomenna keskiviikkona 5.7. Katvalaan saapuu Kinnulan Kimmot E1-joukkueen vieraaksi, ja torstaina 6.7. Ylivieskan Kuulan 1-joukkue E2-joukkueen vastustajaksi. Molemmat ottelut alkavat klo 18. Katsomoon mahtuu mukaan kannustamaan E-poikia.

Tilastot
Ylivieska 2

0 - 2

4 - 241 - 12

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista