E-poikien kausi pakettiin lopputurnauksessa
Julkaistu: 04.09.2018 00.00

E-poikien kausi pakettiin lopputurnauksessa

E-pojille järjestettiin Nivalassa sunnuntaina turnaus sarjan sijoista 5-8. Mukaan sijoituksista pelaamaan tulivat NiPen poikien lisäksi Kannuksen Ura, Ylivieskan Kuula ja Oulaisten Huima. Ensimmäiset ottelut pelattiin päällekkäin, joten yleisö ja kaksi joukkuetta pääsi vielä maistelemaan Katvalankin tunnetta, kun toiset kaksi joukkuetta pelasi uudella kentällä.

Nivalan poikien peli sijoitusottelusta oli Kannuksen Uraa vastaan ja ottelu tarjosikin jännitystä aina kotiutuslyöntikilpailuun asti. Ensimmäisellä jaksolla näytti, että NiPe ottaa helpohkosti voiton Kannuksesta, kun jakso päättyi Nivalan selvään voittoon seitsemän juoksun erolla. Kuten niin monesti pesäpallossa, niin ensimmäisen jakson hävinnyt joukkue paransi paljon peliään ja Ura nousi taistelemaan toisen jakson voitolla pelin ratkaisusta kotiutuslyönteihin. Pitkään venyneen ottelun takia supervuoropari jätettiin pelaamatta, kuten se sitten jätettiin pois myös muista otteluista. Nivala otti lopulta voiton ja pääsi pelaamaan sijoista 5-6. Samaan aikaan Ylivieskan Kuula oli voittanut Oulaisten Huiman, joten Kuulasta tuli vastus NiPelle iltapäivän otteluun.

Kun ensin Ura ja Huima pelasivat sijoitusottelunsa pois, joka päättyi Kannuksen voittoon, oli vuorossa päivän viimeinen peli. Molemmat jaksot tarjosivat huimaa jännitystä, kun joukkueet löivät vuorotellen juoksuja tasaiseen tahtiin. Ensimmäisen vuoroparin jälkeinen 5-5 tasatilanne jätti jakson ratkaisun toiseen vuoropariin, jossa Ylivieska sai tehtyä kaksi juoksua enemmän ja näin ensimmäisen jakson voitto Kuulan pojille ja tytöille. Toinen jakso sujui melkein samaa käsikirjoitusta mukaillen ja tasatilanteesta lähdettiin toiseen vuoropariin. NiPe löi tällä kertaa yhden juoksun vastustajaa enemmän ja tässäkin ottelussa ratkaisu siirtyi kotiutuslyöntikilpailuun. Ylivieskan onnistuessa kotiuttamaan kaikki viisi yritystä, alkoi NiPen pojilla näkyä pitkin päivää näkynyttä pientä turhautuneisuutta ja peli kääntyikin Kuulan voittoon, kun Nivala sai yhden onnistuneen kotiutuksen. NiPen E-pojille sijoitukseksi täksi kaudeksi siis kuudes.


-Mikko
Kuvat: Saara Tirkkonen

Seuran uusimmat