Nivalan uusi pesäpallokenttä avattiin käyttöön
Julkaistu: 21.08.2018 00.00

Nivalan uusi pesäpallokenttä avattiin käyttöön

Pitkän odotuksen jälkeen saatu kenttä avattiin sunnuntaina käyttöön kahden ottelun voimin. Päivä alkoi naisten ottelulla Haapajärveä vastaan. Joukkue on parantanut peliään kohti loppukautta huimasti ja ottelusta irtosikin puhdas 2-0 voitto. Yleisöä saapui paikalle jo päivällä runsain määrin ja katsomopaikat olivat täynnä pesäpallon seuraajia. Ottelun loputtua jaettiin pesäpalloliiton myöntämiä tunnustuksia lajin parissa ansioituneille henkilöille. Ansiomerkin saivat järjestötoiminnastaan Anne Tölli, Satu Sandvik ja Sari Laakkonen ja myös Salli Takalo sai tunnustusmerkin monen vuoden uurastuksestaan. Pelaajille myönnettäviä merkkejä saivat Niina Kemell, Miia Päivärinta, Heikki Sarja, Jani Kontiola, Tarja Järvi ja Jonna Jyrkkä. Janin ja Heikin tuomarityöskentely sai myös tunnustuksen. Itse seuralle pesäpalloliitto myönsi hopeaviirin pitkään jatkuneen toiminnan kiitokseksi.

Pelien välissä kentällä riitti vilskettä, kun yleisö pääsi kokeilemaan pesäpallon lyöntiä tutkaan ja myös tarkkuusheittoa harjoiteltiin. Miesten ottelun lähestyessä oli kentälle saapunut jo suuri joukko katsojia ja koko päivän Liikuntakeskus Uikon ja K-Supermarketin tarjoamat ilmaiset makkarat kävivät kaupaksi. Ennen peliä Nivalan kaupungin tekninen johtaja Jouni Hautala kiitti avajaispuheessaan kaupungin päättäjiä uudesta kentästä, joka jo muutaman viikon käytön jälkeen on osoittanut, että kentällä riittää toimintaa ja harrastajia. Jounin heitettyä avausheiton, pääsi Arvo Kumpumäki vihkimään kentän käyttöön avauslyönnillä. Arvo toimi myös miesten ottelun jokeripelaajana. Peli Perhon Kiriä vastaan kääntyi toisella jaksolla vierailijan voittoon, mutta yleisö näki myös hienoja suorituksia. Uusi kenttä ja puitteet ovat saaneet vierailijajoukkueilta kiitosta ja myös NiPen omat joukkueet ovat olleet kiitollisia, kun vihdoin Katvalan kentän hiekat ovat historiaa.


Kuvat: Saara Tirkkonen

-Mikko

Seuran uusimmat